Joseph von Eichendorff

pienoiskuva|upright|Joseph von Eichendorff. Joseph von Eichendorff (10. maaliskuuta 1788 Lubowitz, Ratibor, Ylä-Sleesia, Preussi – 26. marraskuuta 1857 Neisse, Preussi) oli saksalainen vapaaherra sekä saksalaisen romantiikan runoilija ja kirjailija.

Eichendorff vietti lapsuutensa ylimyksellisen loiston ja nautintojen keskellä, mutta samalla ankaran katolisesti. Alusta alkaen häntä kiehtoivat romantiikan aatteet ja epäluuloisuus vieraita valtioita kohtaan. Salanimellä Florens hän julkaisi ensin runoja ja romaanin ''Ahnung und Gegenwart'' (1811). Eichendorff osallistui vuosien 1813–1815 vapautussotaan. Hänet nimitettiin Preussissa 1821 hallitusneuvokseksi ja 1831 opetusministeriön neuvokseksi. Hän erosi virkamiesuralta 1845.

Eichendorffin ensimmäisen tuotantokauden teoksia ovat ''Krieg den Philistern, dramatisehes Märchen'' (1824), romaani ''Aus dem Leben eines Taugenichts'' (1826), murhenäytelmät ''Ezzelin von Romano'' (1828), ''Der letzte Held von Marienburg'' (1830), huvinäytelmät ''Die Freier'' (1833) ja ''Gedichte'' (1837). Eichendorffin runot henkivät syvää, haaveellista luonnontuntemusta, ja niiden muoto on omintakeinen ja soinnukas. Ne kuuluvat romantiikan parhaimpiin tuotteisiin.

Eichendorffin myöhempiä tuotteita ovat ''Kreivi Lucanorin'' (1843) ja Calderonin hengellisten näytelmien (1846–1453) saksankielinen käännös. Teos ''Über die ethische und religiöse Bedeutung der neuen romantisehen Poesie in Deutschland'' (1847) aloitti hänen kirjallisuushistoriallisten teostensa sarjan. Niistä merkittävimpiä ovat ''Zur Geschichte des Dramas'' (1854) ja ''Geschichte der poetischen Literatur Deutschlands'' (1857). Niissä ilmenee vahva espanjalaisen runouden ihailu. Vanhemmiten hänen oma runollinen tuotantonsa muuttui voittopuolisesti tendenssimäiseksi, kuten kertomarunoelmissa ''Julian, ein Romanzenzyklus'' (1835) ja ''Robert und Guiscard'' (1855). Wikipedian tuottama